Kahvia on perinteisesti viljelty isompien puiden varjossa (ns. varjokasviviljelymenetelmällä). Varjokasviviljely on onnistunut hyvin raivaamatta alkuperäistä metsää, jolloin kahvinviljely ei ole uhannut alkuperäislajistoa. 1970-luvulta lähtien kahvinviljelijät ovat kuitenkin alkaneet suosia ns. avomaakasvatusta, jolloin kahviviljelmä istutetaan aukealle paikalle, usein raivatun sademetsän tilalle. Avomaakasvatus parantaa kahvin satoisuutta, mutta aiheuttaa myös lisävaatimuksia lannoitteiden ja tuholaistorjunta-aineiden käytön suhteen. Nämä aineet aiheuttavat haittoja sekä ympäristön että ihmisten terveydelle.
Toinen merkittävä ongelma kahvinviljelyssä on kahvipensaan vaatima vesimäärä. On arvioitu, että yhtä kahvikupillista varten tarvittavat kahvipavut vaativat kasvaakseen noin 140 litraa vettä. Erityisen ongelmallista tästä tekee se, että kahvia kasvatetaan merkittävissä määrin alueilla missä vettä on muutenkin vähän, mm. Etiopiassa.
Kahvinviljelyn ympäristövaikutuksia voi omalta osaltaan olla pienentämässä suosimalla varjossa viljeltyä luomukahvia. Käytettyjä kahvinpuruja voi myös hyödyntää puutarhassa kompostissa tai kukkapenkissä lannoitteena, sen sijaan että heittäisi purut kaatopaikalle. Koska kahvinpuru on ph-arvoltaan hapanta, sitä kannattaa käyttää vain happamassa viihtyville kasveille kuten atsalealle ja mustikalle.
 |
| Kahvin marjoja (kuva: Stanislaw Szydlo) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti